Vauvanvaatteet

On tärkeää, että perheen pienimmälle on ostettuna kaappiin tarpeeksi oikean kokoisia vauvanvaatteita. Kun sopivan kokoisia bodyja, paitoja ja housuja on tarpeeksi, ei pyykkikonetta tarvitse pyörittää pakosti joka päivä, vaatteiden likaantuessa. Vauvalle tarvitaan vaihtovaatteita tarvitaan mm. maitotahrojen ja vaippojen läpivuotojen varalta. Kun isommat vauvat sitten opettelevat syömään itse, tulee vaatteisiin helposti ruokatahroja. Skidistä löydät kaikki tarvitsemasi vauvanvaatteet sisälle ja ulos, tyttö- ja poikavauvoille. Meiltä löydät paljon vauvanvaatteita myös sukupuolineutraaleissa väreissä ja kuoseissa.

Vauvojen vaatteet kaikkiin sesonkeihin

Vauvan vaatekaapissa on hyvä olla muutama perusvaate. Yksi ehdottomista vaatehankinnoista on vauvojen body. Se on käytännöllinen vaatevalinta vauvalle, sillä se on helppo pukea ja se pitää huolen siitä, ettei vauvan selkä pääse paljastumaan missään vaiheessa. Eritoten kietaisumalliset bodyt ovat käteviä aivan pienimmillä vauvoilla. Vauvan kasvaessa t-paidat ja pitkähihaiset trikoopaidat muodostuvat luottovaatteiksi. Vauvan housut saavat olla pehmeää luomupuuvillaa, ja tyylikkääseen menoon vauvan voi pukea pehmoisiin farkkuihin. Hurmaavat hameet ja mekot yhdistettyinä legginsseihin ovat monen tyttövauvan vanhemman valinta. Myös jumpsuitit ja haalarit ovat suosittuja. Yöllä on tärkeää, että vauva on puettuna riittävän lämpimästi. Vetoketjullinen yöpuku on kätevä yöllisiä vaipanvaihtoja ajatellen, sillä se nopeuttaa riisumista ja pukemista.

Talvella vauvalle voi laittaa fleece- tai villahaalarin toppahaalarin alle. Keväällä ja syksyllä välikausihaalari on paras valinta, kun taas viileinä kesäiltoina pitkähihainen college, neule tai kevyt takki usein riittää.

Tilaa vauvanvaatteet netistä!

Hurmaavat, käytännölliset ja kauniit vauvanvaatteet tilaat luotettavasti ja turvallisesti suomalaisesta verkkokaupasta, Skidistä. Meiltä löydät vauvanvaatteet suosituilta merkeiltä, kuten Villervalla, Name it ja Metsola.

Lyhythihaiset bodyt

  • Name It Lyhythihainen Body Bani Winsome Orchid
  • Name It Lyhythihainen Body Bani Winsome Orchid
  • Name It Lyhythihainen Body Bani Winsome Orchid
  • Name It Lyhythihainen Body Bani Winsome Orchid
-20%

Name It Lyhythihainen Body Bani Winsome Orchid

Uutuus Tilapäisesti loppunut
9,59 € 11,99 €
Valitse malli
  • Name It Lyhythihainen Body Bani Pure Cashmere
  • Name It Lyhythihainen Body Bani Pure Cashmere
  • Name It Lyhythihainen Body Bani Pure Cashmere
  • Name It Lyhythihainen Body Bani Pure Cashmere
  • Name It Lyhythihainen Body Bani Pure Cashmere
-20%

Name It Lyhythihainen Body Bani Pure Cashmere

Uutuus Tilapäisesti loppunut
9,59 € 11,99 €
Valitse malli
  • Name It Lyhythihainen Body Troposphere
  • Name It Lyhythihainen Body Troposphere
  • Name It Lyhythihainen Body Troposphere
-40%

Name It Lyhythihainen Body Troposphere

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,79 € 12,99 €
Valitse malli
  • Name It Lyhythihainen Body Cashmere
  • Name It Lyhythihainen Body Cashmere
  • Name It Lyhythihainen Body Cashmere
-40%

Name It Lyhythihainen Body Cashmere

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,79 € 12,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Lyhythihainen Marie Lilac
  • Name It Body Lyhythihainen Marie Lilac
  • Name It Body Lyhythihainen Marie Lilac
-60%

Name It Body Lyhythihainen Marie Lilac

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,99 € 19,99 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet

Pitkähihaiset bodyt

  • Name It Body Bark Peyote Melange
  • Name It Body Bark Peyote Melange
  • Name It Body Bark Peyote Melange
-20%

Name It Body Bark Peyote Melange

Uutuus Tilapäisesti loppunut
13,59 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Bark Quarry
  • Name It Body Bark Quarry
  • Name It Body Bark Quarry
  • Name It Body Bark Quarry
-20%

Name It Body Bark Quarry

Uutuus Tilapäisesti loppunut
13,59 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Dalman Autot Peyote Melange
  • Name It Body Dalman Autot Peyote Melange
  • Name It Body Dalman Autot Peyote Melange
  • Name It Body Dalman Autot Peyote Melange
-20%

Name It Body Dalman Autot Peyote Melange

Uutuus Tilapäisesti loppunut
13,59 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Dalman Autot Spring Lake
  • Name It Body Dalman Autot Spring Lake
  • Name It Body Dalman Autot Spring Lake
-20%

Name It Body Dalman Autot Spring Lake

Uutuus Tilapäisesti loppunut
13,59 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body From Quarry
  • Name It Body From Quarry
  • Name It Body From Quarry
-20%

Name It Body From Quarry

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,39 € 12,99 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet

Vauvan leggingsit

  • Name It Vauvojen  Leggingsit Bela Elderberry
  • Name It Vauvojen  Leggingsit Bela Elderberry
  • Name It Vauvojen  Leggingsit Bela Elderberry
-20%

Name It Vauvojen Leggingsit Bela Elderberry

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,39 € 12,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen  Leggingsit Bela Peyote Melange
  • Name It Vauvojen  Leggingsit Bela Peyote Melange
  • Name It Vauvojen  Leggingsit Bela Peyote Melange
-20%

Name It Vauvojen Leggingsit Bela Peyote Melange

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,39 € 12,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Ribbi  Leggingsit Peyote Melange
  • Name It Vauvojen Ribbi  Leggingsit Peyote Melange
  • Name It Vauvojen Ribbi  Leggingsit Peyote Melange
  • Name It Vauvojen Ribbi  Leggingsit Peyote Melange
-20%

Name It Vauvojen Ribbi Leggingsit Peyote Melange

Uutuus Tilapäisesti loppunut
8,79 € 10,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Ribbi Leggingsit Jester Red
-40%

Name It Vauvojen Ribbi Leggingsit Jester Red

Uutuus Tilapäisesti loppunut
5,99 € 9,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Ribbi Leggingsit Dabu Wrought Iron
  • Name It Vauvojen Ribbi Leggingsit Dabu Wrought Iron
  • Name It Vauvojen Ribbi Leggingsit Dabu Wrought Iron
  • Name It Vauvojen Ribbi Leggingsit Dabu Wrought Iron
-40%

Name It Vauvojen Ribbi Leggingsit Dabu Wrought Iron

Uutuus Tilapäisesti loppunut
6,59 € 10,99 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet

Vauvan housut

  • Name It Vohvelikankaiset Henkselihousut Elmwood
  • Name It Vohvelikankaiset Henkselihousut Elmwood
  • Name It Vohvelikankaiset Henkselihousut Elmwood
  • Name It Vohvelikankaiset Henkselihousut Elmwood
-20%

Name It Vohvelikankaiset Henkselihousut Elmwood

Uutuus Tilapäisesti loppunut
15,99 € 19,99 €
Valitse malli
  • Name It Henkselihousut Neule Dark Sapphire
  • Name It Henkselihousut Neule Dark Sapphire
  • Name It Henkselihousut Neule Dark Sapphire
-20%

Name It Henkselihousut Neule Dark Sapphire

Uutuus Tilapäisesti loppunut
18,39 € 22,99 €
Valitse malli
  • Name It Henkselihousut Neule Pure Cashmere
  • Name It Henkselihousut Neule Pure Cashmere
  • Name It Henkselihousut Neule Pure Cashmere
  • Name It Henkselihousut Neule Pure Cashmere
-40%

Name It Henkselihousut Neule Pure Cashmere

Uutuus Tilapäisesti loppunut
13,79 € 22,99 €
Valitse malli
  • Name It Haalarihousut Ribbi Feja Peach Nectar
  • Name It Haalarihousut Ribbi Feja Peach Nectar
  • Name It Haalarihousut Ribbi Feja Peach Nectar
-56%

Name It Haalarihousut Ribbi Feja Peach Nectar

Uutuus Tilapäisesti loppunut
9,61 € 21,99 €
Valitse malli
  • Name It Lappuhaalari Frilla Hanna Medium Blue Denim
  • Name It Lappuhaalari Frilla Hanna Medium Blue Denim
  • Name It Lappuhaalari Frilla Hanna Medium Blue Denim
  • Name It Lappuhaalari Frilla Hanna Medium Blue Denim
-58%

Name It Lappuhaalari Frilla Hanna Medium Blue Denim

Uutuus Tilapäisesti loppunut
14,63 € 34,99 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet

Potkupuvut ja yöpuvut

  • Metsola Heavy Rib Playsuit Bear Moonlight
  • Metsola Heavy Rib Playsuit Bear Moonlight

Metsola Heavy Rib Playsuit Bear Moonlight

Uutuus Tilapäisesti loppunut
55,90 €
Valitse malli
  • Metsola Jumpsuit Bunny Ocean
  • Metsola Jumpsuit Bunny Ocean
  • Metsola Jumpsuit Bunny Ocean

Metsola Jumpsuit Bunny Ocean

Uutuus Tilapäisesti loppunut
79,90 €
Valitse malli
  • Metsola Jumpsuit Hiiri Rose
  • Metsola Jumpsuit Hiiri Rose
  • Metsola Jumpsuit Hiiri Rose
-40%

Metsola Jumpsuit Hiiri Rose

Uutuus Tilapäisesti loppunut
47,94 € 79,90 €
Valitse malli
  • Name It Potkupuku Willi Bear Peyote Melange
  • Name It Potkupuku Willi Bear Peyote Melange
  • Name It Potkupuku Willi Bear Peyote Melange
  • Name It Potkupuku Willi Bear Peyote Melange
-20%

Name It Potkupuku Willi Bear Peyote Melange

Uutuus Tilapäisesti loppunut
16,79 € 20,99 €
Valitse malli
  • Name It Vetoketjullinen Yöpuku Koala Rainy Day
  • Name It Vetoketjullinen Yöpuku Koala Rainy Day
  • Name It Vetoketjullinen Yöpuku Koala Rainy Day
  • Name It Vetoketjullinen Yöpuku Koala Rainy Day
-20%

Name It Vetoketjullinen Yöpuku Koala Rainy Day

Uutuus Tilapäisesti loppunut
14,39 € 17,99 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet

Vauvan collegepaidat ja villatakit

  • Name it Vauvan Huppari Salt Weathered Teak
  • Name it Vauvan Huppari Salt Weathered Teak
  • Name it Vauvan Huppari Salt Weathered Teak
  • Name it Vauvan Huppari Salt Weathered Teak
-20%

Name it Vauvan Huppari Salt Weathered Teak

Uutuus Tilapäisesti loppunut
19,99 € 24,99 €
Valitse malli
  • Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Bello Jet Stream
  • Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Bello Jet Stream
  • Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Bello Jet Stream
  • Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Bello Jet Stream
-58%

Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Bello Jet Stream

Uutuus Tilapäisesti loppunut
9,19 € 21,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Pitkähihainen Paita Nero Oxford Tan
  • Name It Vauvojen Pitkähihainen Paita Nero Oxford Tan
  • Name It Vauvojen Pitkähihainen Paita Nero Oxford Tan
  • Name It Vauvojen Pitkähihainen Paita Nero Oxford Tan
-58%

Name It Vauvojen Pitkähihainen Paita Nero Oxford Tan

Uutuus Tilapäisesti loppunut
8,35 € 19,99 €
Valitse malli
  • Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Siili Lavender
  • Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Siili Lavender
  • Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Siili Lavender
-58%

Name It Pikähihainen Vauvan Svetari Siili Lavender

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,53 € 17,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Pitkähihainen Paita Beige
  • Name it Vauvojen Paita
  • Name it Vauvojen Paita
-56%

Name It Vauvojen Pitkähihainen Paita Beige

Uutuus Tilapäisesti loppunut
8,64 € 19,99 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet

Vauvan mekot

  • Molo Mekko Charmaine Flower Love
  • Molo Mekko Charmaine Flower Love
-49%

Molo Mekko Charmaine Flower Love

Uutuus Tilapäisesti loppunut
19,51 € 39,00 €
Valitse malli
  • Name It Mekkobody Filine Cloud Dancer
  • Name It Mekkobody Filine Cloud Dancer
  • Name It Mekkobody Filine Cloud Dancer
  • Name It Mekkobody Filine Cloud Dancer
-20%

Name It Mekkobody Filine Cloud Dancer

Uutuus Tilapäisesti loppunut
18,39 € 22,99 €
Valitse malli
  • Name It  Vauvojen Mekko Bela Elderberry
  • Name It  Vauvojen Mekko Bela Elderberry
  • Name It  Vauvojen Mekko Bela Elderberry
-20%

Name It Vauvojen Mekko Bela Elderberry

Uutuus Tilapäisesti loppunut
17,59 € 21,99 €
Valitse malli
  • Name It  Vauvojen Mekko Bela Peyote Melange
  • Name It  Vauvojen Mekko Bela Peyote Melange
  • Name It  Vauvojen Mekko Bela Peyote Melange
-20%

Name It Vauvojen Mekko Bela Peyote Melange

Uutuus Tilapäisesti loppunut
17,59 € 21,99 €
Valitse malli
  • Name It Mekko Rossia Glitter Weathered Teak
  • Name It Mekko Rossia Glitter Weathered Teak
  • Name It Mekko Rossia Glitter Weathered Teak
  • Name It Mekko Rossia Glitter Weathered Teak
-40%

Name It Mekko Rossia Glitter Weathered Teak

Uutuus Tilapäisesti loppunut
13,19 € 21,99 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet

Vauvan shortsit

  • Name It Vauvojen Vohvelikankaiset Shortsit Grisaille
  • Name It Vauvojen Vohvelikankaiset Shortsit Grisaille
  • Name It Vauvojen Vohvelikankaiset Shortsit Grisaille
-56%

Name It Vauvojen Vohvelikankaiset Shortsit Grisaille

Uutuus Tilapäisesti loppunut
5,62 € 12,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Lemon Icing
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Lemon Icing
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Lemon Icing
-55%

Name It Vauvojen Puuvillashortsit Lemon Icing

Uutuus Tilapäisesti loppunut
5,37 € 11,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Oatmeal
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Oatmeal
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Grisaille
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Grisaille
-56%

Name It Vauvojen Puuvillashortsit Oatmeal

Uutuus Tilapäisesti loppunut
8,22 € 18,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Grisaille
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Grisaille
  • Name It Vauvojen Puuvillashortsit Grisaille
-56%

Name It Vauvojen Puuvillashortsit Grisaille

Uutuus Tilapäisesti loppunut
8,22 € 18,99 €
Valitse malli
  • Name It Vauvojen Shortsit Autot
  • Name It Vauvojen Shortsit Autot
  • Name It Vauvojen Shortsit Autot
  • Name It Vauvojen Shortsit Autot
  • Name It Vauvojen Shortsit Autot
-58%

Name It Vauvojen Shortsit Autot

Uutuus Tilapäisesti loppunut
5,02 € 11,99 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet

Vauvan kesäpuvut

  • Villervalla kesäpuku
  • Villervalla Kesäpuku Budgie Aruba
-59%

Villervalla Kesäpuku Budgie Aruba

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,50 € 25,95 €
Valitse malli
  • Villervalla Kesäpuku Popsicle Pear
-59%

Villervalla Kesäpuku Popsicle Pear

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,50 € 25,95 €
Valitse malli
  • Villervalla Kesäpuku Popsicle Aruba
-59%

Villervalla Kesäpuku Popsicle Aruba

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,50 € 25,95 €
Valitse malli
  • Villervalla Kesäpuku Summer Pear
-59%

Villervalla Kesäpuku Summer Pear

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,50 € 25,95 €
Valitse malli
  • Villervalla Kesäpuku Summer Aruba
  • Villervalla Kesäpuku Summer Aruba
-59%

Villervalla Kesäpuku Summer Aruba

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,50 € 25,95 €
Valitse malli
Katso kaikki tuoteryhmän tuotteet
  • Villervalla Body Solid Atlantis/Pear
-59%

Villervalla Body Solid Atlantis/Pear

Uutuus Tilapäisesti loppunut
9,31 € 22,95 €
Valitse malli
  • Villervalla body
-59%

Villervalla Body Solid Pear/Aruba

Uutuus Tilapäisesti loppunut
9,31 € 22,95 €
Valitse malli
  • Villervalla Body Raidallinen Plum/Fuchsia
  • Villervalla Body Raidallinen
-59%

Villervalla Body Raidallinen Plum/Fuchsia

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,11 € 24,95 €
Valitse malli
  • Name It Body Hania Creme De Peche
  • name it frillabody
  • name it frillabody
-58%

Name It Body Hania Creme De Peche

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,53 € 17,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Hania Bright White
  • name it body
  • name it body
  • name it body
-58%

Name It Body Hania Bright White

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,53 € 17,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Hello Body Sundress
  • Name It Body Hello Body Sundress
  • Name It Body Hello Body Sundress
-58%

Name It Body Hello Body Sundress

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,53 € 17,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Linnus Citadel
  • Name It Body Linnus Citadel
  • Name It Body Linnus Citadel
  • Name It Body Linnus Citadel
-55%

Name It Body Linnus Citadel

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,53 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Linnus Humus
  • Name It Body Linnus Humus
-55%

Name It Body Linnus Humus

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,53 € 16,99 €
Valitse malli
  • Villervalla Body Multistripe Acai
  • Villervalla Body Multistripe Acai
-59%

Villervalla Body Multistripe Acai

Uutuus Tilapäisesti loppunut
11,00 € 26,95 €
Valitse malli
  • Villervalla Body Woodpecker Smoothie
  • Villervalla Body Woodpecker Smoothie
-59%

Villervalla Body Woodpecker Smoothie

Uutuus Tilapäisesti loppunut
11,00 € 26,95 €
Valitse malli
  • Name It Body Roccar India Ink
  • Name It Body Roccar India Ink
  • Name It Body Roccar India Ink
  • Name It Body Roccar India Ink
-58%

Name It Body Roccar India Ink

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,10 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Bossa Sepia Rose
  • Name It Body Bossa Sepia Rose
  • Name It Body Bossa Sepia Rose
-58%

Name It Body Bossa Sepia Rose

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,10 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Tong Zen Blue
  • Name It Body Tong Zen Blue
  • Name It Body Tong Zen Blue
-58%

Name It Body Tong Zen Blue

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,10 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body 2-pack Black
  • Name It Body 2-pack Black
  • Name It Body 2-pack Black
  • Name It Body 2-pack Black
  • Name It Body 2-pack Black
  • Name It Body 2-pack Black
  • Name It Body 2-pack Black
-51%

Name It Body 2-pack Black

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,81 € 15,99 €
Valitse malli
  • Name It Body 2-pack Bright White
  • Name It Body 2-pack Bright White
  • Name It Body 2-pack Bright White
  • Name It Body 2-pack Bright White
  • Name It Body 2-pack Bright White
-51%

Name It Body 2-pack Bright White

Uutuus Tilapäisesti loppunut
7,81 € 15,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Hinne Parfait Pink
  • Name It Body Hinne Parfait Pink
  • Name It Body Hinne Parfait Pink
  • Name It Body Hinne Parfait Pink
-40%

Name It Body Hinne Parfait Pink

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,19 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Hinne Jet Stream
  • Name It Body Hinne Jet Stream
  • Name It Body Hinne Jet Stream
  • Name It Body Hinne Jet Stream
-40%

Name It Body Hinne Jet Stream

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,19 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Raidallinen Body Toasted Coconut
  • Name It Raidallinen Body Toasted Coconut
  • Name It Raidallinen Body Toasted Coconut
-56%

Name It Raidallinen Body Toasted Coconut

Uutuus Tilapäisesti loppunut
8,79 € 19,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Jasen Oil Green
  • Name It Body Jasen Oil Green
  • Name It Body Jasen Oil Green
  • Name It Body Jasen Oil Green
  • Name It Body Jasen Oil Green
-40%

Name It Body Jasen Oil Green

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,19 € 16,99 €
Valitse malli
  • Name It Body Jasen Peyote Melange
  • Name It Body Jasen Peyote Melange
  • Name It Body Jasen Peyote Melange
  • Name It Body Jasen Peyote Melange
-40%

Name It Body Jasen Peyote Melange

Uutuus Tilapäisesti loppunut
10,19 € 16,99 €
Valitse malli

Selaa tuoteryhmiä

Ostoskorisi on tyhjä

Suodata

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 28.9.2017 alkaen.

Verkkokauppa

Skidi Lastenvaatteet
Taidetehtaankatu 4
06100 Porvoo

0405337005
asiakaspalvelu@skidi.fi
skidi.fi/
2395265-3

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Skidi Lastenvaatteet
Taidetehtaankatu 4
06100 Porvoo

0405337005
asiakaspalvelu@skidi.fi
skidi.fi/
2395265-3

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty. Käytämme toimituksissamme postin "Postipakkettia" sekä "Pikkupaketti postilaatikkoon tai ovelle" vaihtoehtoja.

Postipaketti - Nouto Postista tai automaatista

Perillä 1–2 arkipäivää lähettämisestä. Noudettavissa 7 päivän ajan. Seurattavissa.

Saat paketin valitsemaasi Postiin tai automaattiin. Lähetyksen kulkua voi seurata netissä tai OmaPosti-sovelluksella. Posti on kotimainen ja vastuullinen valinta. Mikäli paketti mahtuu postiluukusta, se toimitetaan pikkupakettina postilaatikkoon seurantakoodilla. 

Pikkupaketti ovelle tai postilaatikkoon

Perillä 2–5 arkipäivää lähettämisestä. Seurattavissa.

Koosta riippuen jaetaan joko postilaatikkoon/-luukkuun tai oven taakse. Saat viestin, kun paketti on jaettu. Lähetyksen kulkua voi seurata netissä tai OmaPosti-sovelluksella. Posti on kotimainen ja vastuullinen valinta. Mikäli toimitus on isompi kun 38 cm x 38 cm x 28 cm, se toimitetaan postipakettina noutopisteeseen.

Toimitusaika

Toimitusaika on 2-3 arkipäivää + postitus. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme joka löytyy tilausvahvistukselta. Perimme palautetusta tilauksesta toimituskulun 5,90. Yksi vaihto-kerta on aina ilmainen.

Ottakaa yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostilla, jos haluatte palautettujen tuotteiden tilalle
korvaavat tuotteet. Asiakaspalautus tapahtuu Postin kautta, ja se löytyy joko nimellä Skidi Lastenvaatteet tai palautusnumerolla
631592

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, paitsi toimituskustannukset (eikä myöskään lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit