Metsola

Kotimaisen Metsolan vaatteet ovat tunnistettavia villeistä kuoseista, herkistä röyhelöistä ja leikkisistä nallen korvista. Vaatemallistojen upeat värit ja kuosit sekä graafiset leikkaukset luovat tunnistettavan ilmeen, ja ne ovatkin arvostettuja ja haluttuja laatutietoisten perheiden vaatekaappeihin. Metsolan vaatteiden suunnittelun keskiössä ovat kestävät materiaalit ja vahvat printit, jotka ihastuttavat niin lapsia kuin aikuisia. Huolellisen suunnittelun tuloksena syntyy vaatteita, joilla on pitkä elinkaari ja ne kestävät kovaakin kulutusta, jolloin ne voi kierrättää lapselta toiselle. 

Metsolan jumpsuit ja body on helppo pukea

Metsolan vaatteet ja asusteet ihastuttavat myös aikuisia erityisesti laadukkaiden materiaalien sekä käytännöllisyyden ansiosta. Esimerkiksi pienten lasten jumpsuit-mallistoon on helppo ihastua kauniiden kuosien ja helpon puettavuuden vuoksi. Jumpsuitien lisäksi myös vauvojen bodyt ovat kestäviä ja tyylikkäitä ja sopivat perheen pienimpien päälle jokaiseen tilaisuuteen. Vauvojen ja taaperoiden vaatteissa yksi tärkeimmistä ominaisuuksista onkin se, että ne on helppo pukea, joten siksi tulet varmasti ihastumaan Metsolan vaatemallistoon.

Metsola tupsupipo ihastuttaa

Lapset voivat tunnetusti olla vaativia pukeutujia, ja siksi lasten toiveet ja mieltymykset onkin otettu tarkasti huomioon Metsolan vaatteita suunniteltaessa. Metsolan lastenvaatteet näyttävät kauniilta ja, mikä tärkeintä, tuntuvat mukavilta päällä. Metsolan vaatteissa toistuvat iloiset värit sekä Öko-Tex-standardisoidut materiaalit. Vaatteet on kaavoitettu lasten vauhdikkaaseen menoon sopiviksi ja ne valmistetaan luomupuuvillasta lähituotantona.

Ehkä tunnetuin ja suosituin asuste Metsolan valikoimasta on kaikkia ihastuttava tupsupipo. Tupsupipoja meiltä löytyykin aina vauvojen koosta alakoululaisten päähän sopiviksi. Hanki vaikka kaikille sisaruksille mätsäävät!

  Suodata tuotteita

  • Metsola Rib Leggings Pecan
  • Metsola Rib Leggings Pecan
-30%

Metsola Rib Leggings Pecan

Uusi Tilapäisesti loppunut
22,40 € 32,00 €
Valitse malli
  • Metsola Big Bear Hoodie Ballerina
-30%

Metsola Big Bear Hoodie Ballerina

Uusi Tilapäisesti loppunut
34,29 € 49,00 €
Valitse malli
  • Metsola Best Bro Body Sky
-30%

Metsola Best Bro Body Sky

Uusi Tilapäisesti loppunut
23,80 € 34,00 €
Valitse malli
  • Metsola Big Bear Hoodie Pecan
-30%

Metsola Big Bear Hoodie Pecan

Uusi Tilapäisesti loppunut
34,29 € 49,00 €
Valitse malli
  • Metsola Bear Romper Ballerina
  • Metsola Bear Romper Ballerina
-30%

Metsola Bear Romper Ballerina

Uusi Tilapäisesti loppunut
34,29 € 49,00 €
Valitse malli
  • Metsola Rib Brace Leggings Pecan
  • Metsola Rib Brace Leggings Pecan
  • Metsola Rib Brace Leggings Pecan

Metsola Rib Brace Leggings Pecan

Uusi Tilapäisesti loppunut
38,00 €
Valitse malli
  • Metsola Best Bro Muslin Cloth Sky
  • Metsola Best Bro Muslin Cloth Sky

Metsola Best Bro Muslin Cloth Sky

Uusi Tilapäisesti loppunut
15,00 €
Valitse malli
  • Metsola Sweet Sis Muslin Cloth
  • Metsola Sweet Sis Muslin Cloth

Metsola Sweet Sis Muslin Cloth

Uusi Tilapäisesti loppunut
15,00 €
Valitse malli
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Licorice
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Licorice
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Licorice
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Cashew
  • Metsola Puuvillapipo Buddy

Metsola Puuvillapipo Buddy Licorice

Uusi Tilapäisesti loppunut
45,00 €
Valitse malli
  • Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie Licorice

Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie Licorice

Uusi Tilapäisesti loppunut
49,00 €
Valitse malli
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Sandy
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Sandy

Metsola Puuvillapipo Buddy Sandy

Uusi Tilapäisesti loppunut
45,00 €
Valitse malli
  • Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie Sandy

Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie Sandy

Uusi Tilapäisesti loppunut
49,00 €
Valitse malli
  • Metsola Ribbi Pipo Fur Pom Peach Sorbet

Metsola Ribbi Pipo Fur Pom Peach Sorbet

Uusi Tilapäisesti loppunut
29,00 €
Valitse malli
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Sweet Pea
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Sweet Pea
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Sweet Pea
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Cashew
  • Metsola Puuvillapipo Buddy
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Sweet Pea
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Sweet Pea

Metsola Puuvillapipo Buddy Sweet Pea

Uusi Tilapäisesti loppunut
45,00 €
Valitse malli
  • Metsola Ribbi Pipo Peach Sorbet

Metsola Ribbi Pipo Peach Sorbet

Uusi Tilapäisesti loppunut
26,00 €
Valitse malli
  • Metsola Ribbi Pipo Bear Naruilla Sandy

Metsola Ribbi Pipo Bear Naruilla Sandy

Uusi Tilapäisesti loppunut
29,00 €
Valitse malli
  • Metsola Puuvillapipo Buddy New Day
  • Metsola Puuvillapipo Buddy New Day
  • Metsola Puuvillapipo Buddy Cashew
  • Metsola Puuvillapipo Buddy
  • Metsola Puuvillapipo Buddy New Day

Metsola Puuvillapipo Buddy New Day

Uusi Tilapäisesti loppunut
45,00 €
Valitse malli
  • Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie New Day
  • Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie New Day
  • Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie New Day

Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie New Day

Uusi Tilapäisesti loppunut
49,00 €
Valitse malli
  • Metsola Ribbi Pipo Fur Pom Lily Green

Metsola Ribbi Pipo Fur Pom Lily Green

Uusi Tilapäisesti loppunut
29,00 €
Valitse malli
  • Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie Peach Sorbet

Metsola Puuvillapipo Naruilla Cutie Peach Sorbet

Uusi Tilapäisesti loppunut
49,00 €
Valitse malli

Selaa tuoteryhmiä

Ostoskorisi on tyhjä

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 28.9.2017 alkaen.

Verkkokauppa

Skidi Lastenvaatteet
Taidetehtaankatu 4
06100 Porvoo

0405337005
asiakaspalvelu@skidi.fi
skidi.fi/
2395265-3

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Skidi yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Skidi Lastenvaatteet
Taidetehtaankatu 4
06100 Porvoo

0405337005
asiakaspalvelu@skidi.fi
skidi.fi/
2395265-3

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Toimitusaika on 2-3 arkipäivää + postitus. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme joka löytyy tilausvahvistukselta. Perimme palautetusta tilauksesta toimituskulun 5,90. Yksi vaihto-kerta on aina ilmainen.

Ottakaa yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostilla, jos haluatte palautettujen tuotteiden tilalle
korvaavat tuotteet. Asiakaspalautus tapahtuu Postin kautta, ja se löytyy joko nimellä Skidi Lastenvaatteet tai palautusnumerolla
631592

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, paitsi toimituskustannukset (eikä myöskään lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit